Search

Mutta mitä teki Vapaus?



Viime kerran blogikirjoituksessa kerroin unen ja valveen rajamailla kuuluneesta äänestä, joka puhui nollapisteestä. Sekin on edelleen ajankohtaista, kollektiivisessa mielessä varsinkin. Ja koska olemme lujasti yhteydessä toisiimme näkymättömin sitein, koemme kollektiivisen omassa sielussamme ja oman elämänkohtalomme kautta. Ulkoinen menee omaa tietään, mutta vapauden siemen on jo meihin istutettu ja on hämmentävää nähdä, miten suuri voima se on. Tietysti meillä on vielä paljon opittavaa, ihan kaikilla.



Unimaailma on usein hajanaista ja häilyvää. Joskus kuitenkin siitä maailmasta saa jotakin meditoimisen arvoista. Jotakin, minkä kanssa voi elää pidempäänkin. Joulun pyhien öiden aikaan viime vuonna näin unen, jossa sain käsiini nuotit kolmiosaiseen Joki-sarjaan. Sain nuotit ihmiseltä, joka on ollut elämässäni hyvinkin syvällä tavalla merkityksellinen. Valitsin Joki-sarjan keskimmäisen osan ja aloin tapailla sitä pianolla. Nuotit antanut ihminen seisoi vieressä ja sanoi, että "keskimmäinen joenhaara on kaikista vaikein”. Totesin saman itse, kun katsoin nuotteja. Ajattelin, että en osaa tätä soittaa. Pitää harjoitella, luultavasti aika paljon.


Mitä joki edustaa? Jotakin virtaavaa, jota uoma pitää koossa. Näyttää siltä, että uoma määrittää virran muodon ja kulkureitin, mutta kun katsoo asiaa pidemmässä aikalinjassa, asia on tietysti toisinpäin. Virta luo uoman. Elävä luo itselleen muodon. Ihmiselimistössä verenkierto muistuttaa jotakin vastaavaa. Kun tarkastelee, kuinka verisuonet syntyvät pienenpienessä ihmiskehossa, voi nähdä saman ilmiön. Veren virtailu muodostaa ensin periferiasta käsin verisuonet, sitten sydämen. Valtava viisaus ohjaa tätä toimintaa ja liittää ihmisen hengen tähän tapahtumaan. Ihmissydän on tämän viisauden täyttämän hengenvirtailun keskus.


Elämässä unohdamme usein sen, mikä kehittyy ajassa. Katsomme muotoa ja näemme omin silmin, että virran on pakko kulkea sen mukaan, miten joen uoma nyt sattuu kiemurtelemaan. Unohdamme, että vesi loi uoman ja tekee hiljaista työtään edelleen. Samalla uoma on aina jotakin olemuksellisesti vanhaa. Vanha antaa tilan uudelle, kirjaimellisesti. Näin ainakin luonnossa. Ihmissieluissa tätä on luultavasti tahdottava.


Entä ajattelun suhde aivoihin? Sama prinsiippi; ajattelu, liike, leikki, toiminta ja vuorovaikutus muovaavat aivoja aina biologiselle tasolle asti. Aine taipuu hengen tahtoon, hengen kuvaksi, mutta koska unohdamme ajassa (eteerisessä) tapahtuvan kehityspotentiaalin, sokeudumme tälle tosiasialle. Silloin elämästä tulee ahdas ja tietyllä tavalla toivoton. Ja mitä enemmän totumme nopeuteen, sitä vähemmän tunnistamme hitaiden prosessien voimaa.


Vaikutamme syvästi toisiimme ja meille yhteiseen sen kautta, minkä sisäisyydessämme annamme elää. Ajatukset ovat luovia realiteetteja. Kaikki ne ajatukset, joita tietoisuutemme passiivisesti vastaanottaa tai aktiivisesti synnyttää, luovat meille yhteistä todellisuutta. Tässä on vapautemme.


Olen kuullut tarinan, jossa Kauneus ja Rumuus menivät yhdessä uimaan. Kumpikin jätti vaatteensa rannalle. Rumuus palasi pian takaisin, otti rannalta Kauneuden vaatteet ja lähti matkoihinsa. Koska kauneus ei voinut kulkea alasti, hänen piti pukeutua rumuuden vaatteisiin. Siitä lähtien on rumuus kulkenut kauneuden vaatteissa ja kauneus kantanut rumuuden pukua.


Ehkä Vapaus ja Pakko olivat uimassa myös. Pakko on saattanut vaivihkaa pukeutua Vapauden vaatteisiin. Mutta mitä teki Vapaus?





150 views0 comments

Recent Posts

See All