Hei, olen Janitta. Olen ihminen, joka etsii. Itseään, suuntaansa, paikkaansa maailmassa. Jos jotain olen itsestäni oppinut, se on tämä: en löydä itseäni valmiista rakenteista. Sisälläni elää jatkuva uuden luomisen tarve.

​​

​​​​​​​Oppiminen ja luominen ovat sukulaisia. Oppiminen tapahtuu sisäisessä todellisuudessa, luominen suuntautuu maailmaan. Molemmissa prosesseissa on kyse kosketuksesta johonkin elävään ja kehittyvään, joka vähitellen etsii ja luo itselleen muodon.

​

Muoto on tarpeellinen; se tekee näkyväksi sen, mikä muuten olisi näkymätöntä. Mutta jos muoto muuttuu liian jäykäksi, se alkaa estää elävää prosessia. Yksi tärkeimmistä oivalluksistani on ollut, että jokainen oppimis-, kehitys- ja luomisprosessi rakentaa itselleen kuoren, joka jossain vaiheessa on osattava jättää taakse.

​

Sama ilmiö näkyy myös terapia- ja muutosprosesseissa. Aikuinen ihminen on elämänsä aikana rakentanut monia muotoja: ajatustapoja, uskomuksia, tapoja, rutiineja ja tarinoita itsestään. Kun niiden on aika muuntua, syntyy vastustusta ja kipua. Tämä on pyhää kipua. Sen toisella puolella on innnostus, luomisvoima, suunta, kasvu ja kehitys. 

​

Terapia- ja muutosprosessi on siksi ensin riisumista, vasta sitten rakentamista. Vähitellen jotain alkaa vapautua: se, mikä ihmisessä on elävää ja liikkeessä; oma tahto, oma suunta, oma tapa olla maailmassa. 

​

Työssäni käytän välineinä terapeuttista eurytmiaa, elämäntarinan; elämäntaiteen tutkimista ja kohtaavaa keskustelua. Ne ovat polkuja sen äärelle, mikä ihmisessä haluaa tulla näkyväksi ja liikkeeseen.