Aloitan blogin Eino Leinon sanoin ja kysyn, mitä oikeastaan on elävä?
Tahtoisin elää, niin kuin elää suvinen heinäkuunpäivä; auringon riemulla rientäessä yli lämmöllä läikkyvän taivaan -- iloinen olisi elämäni ja lämmin, poveni läikkyvä ja nuori, niin kuin kukkivain rantatuomien tuoksu. Taistellen pilviä ja haaleita hattaroita vastaan, elämäni aurinko korkeimmillaan kohoaisi valoa luomaan, sumuja suistamaan, lämmittämään laaksomaita. Ja kun näkisin heinän hersyvän, touon tähkivän auringon alla, valkenisi synkinkin soppi sydämessäni ja mieleni mustinkin varjo vaihtuisi tumman sinertäväksi, niin kuin suvisen lampuen pinta, joka sinensä taivaalta lainaa.
Tahtoisin kuolla, niin kuin kuolee suvinen heinäkuunpäivä; auringon viettävää viertään illan maille painuessa -- seuraisin mukana siitä surua tuntematta eikä kuolema minua kammottaisi, sillä näkisin minä takaani toisen päivän taivaan kannella kirkastuvan. Näkisin toisen päivyen takanani kirkastuvan sitä mukaa kuin eloni kultainen keträ edessäni tummuu, ja yhden valon toiseksi vaihtuvan. Eikä tietäisi kenkään, milloinka eloni tuli sammui ja milloin uusi päivä soihtunsa sytytti.
Ei tietäisi – mutta sen minä tietäisin, että yhtä ihana kuin oli minulla elämäni aamun autereinen sarastus, yhtä ihana olisi minulle iltani sainion sammuva loimo.
Eino Leino 1896
تعليقات